Uusi take away kahvilaketju kasvussa

10.07.2013

Mr Spiral Donut -ketju tukee kasvuaan nettipalveluiden avulla.

Suomalaisyrittäjän visio kansainvälisestä kahvilaketjusta, joka houkuttelee asiakkaita tuoreen pullan tuoksulla, paikan päällä tehdyllä jäätelöllä ja erikoiskahveilla on konkretisoitunut Mr Spiral Donut take away kahvilaketjuksi, ja saanut toimintansa vahvistukseksi laajan nettisivuston. Sivuston toteutukseen valittiin NettiTiedon Yrityspalvelujärjestelmä, jonka nettisivuista voidaan rakentaa yrityksen tarpeiden mukainen kokonaisuus.

Nettisivujen avulla haluttiin ensisijaisesti lisätä uuden kahvilaketjun tunnettuutta. Sivuilla esitellään ketjun markkinoille tuomia tuotteita, uuden ajan donitseja ja laadukkaita teejuomia, mutta myös kahvilakonseptia ja yhteistyökumppaneita. Näin sivusto toimii infona ketjukonseptista kiinnostuneelle yrittäjälle ja potentiaalinen yrittäjä voi kiinnostuttuaan ottaa perustajiin yhteyttä suoraan nettisivujen sähköisen yhteydenottolomakkeen avulla. Koska ketju on kansainvälinen ja tavoitteena on kasvaa maailman laajuiseksi, sivuille tarvittiin myös useiden kielten kielituki. Lisäksi nettisivupakettiin yhdistettiin rajaton sivumäärä, kuvagalleria, slideshow ja ulkoasun räätälöinti. Sivuston ilme suunniteltiin NettiTiedon mainostoimistossa.

NettiTiedon Yrityspalvelujärjestelmä sopii kaiken kokoisten yritysten nettisivujen toteutukseen. Sivuja voidaan laajentaa joustavasti yrityksen kasvaessa ja sivuille voidaan lisätä uusia ominaisuuksia. Ketjukonseptille hyödyllisiä palveluita tulevaisuudessa voivat olla mm. lisäverkkotunnukset, gallup ja intranet, jonka kautta voidaan hoitaa ketjun välistä sisäistä tiedotusta ja esimerkiksi tallentaa markkinointimateriaalit kaikkien yrittäjien saataville.


www.mrspiraldonut.fi

 

Lisätietoja

Mr Spiral Donits Oy
040 592 2105
www.mrspiraldonut.fi

NettiTieto Oy – NTG Finland
info(at)nettitieto.fi
020 742 1160